torstaina, tammikuuta 8

Shibuya nights

Haettiin sitten rahat takaisin Shinkanseneista ja jaatiin Tokioon. Meilla siis oli 12 000 jenia lisaa, mutta se katosi paivan kuluessa kummasti jonnekin, kun eksyimme jalleen muutamaan levy-, vaate- ja korukauppaan. Lopputuloksena ostin parit korvikset, nelja kaulakorua, kerailyalbumin Sadielta ja toki ruokaa. (en tieda miten tuun toimeen ilman tonnikalataytteisia riisipalloja ja mansikkateeta)

Lisaksi taa paiva oli sangen mielenkiintoinen silta kannalta, etta meita ahdistelivat yksi vaarin ymmarretty taiteilijasielu, yksi spurgu ja yksi alastonkuviin viehtynyt valokuvaaja :D Mutta tormattiin me pariin mandariineja myyvaan poikaankin, joiden kanssa sitten naurettiin puolin ja toisin sille, ettei kumpikaan osapuoli tajunnut mitaan - mutta ma sain viimein tuoreita hedelmia!

Akihabarassa kaytiin kans taas, koska loysin tosi kivan automaatin, josta saa sellaisia pienia koirakannykkakoruja. Aivan ihania, rakastan niita suhteellisen paljon silleen *ww*

Ajateltiin tanaan tai huomenna lahtea Shibuyaan iltaa viettamaan ja mahdollisesti nauttimaan jotain vetta vakevampaa jonnekin, koska aika Tokiossa alkaa olemaan ohi. Maanantaina on kotiinlahto, joka on omalla tavallaan tosi hyva juttu, mutta omalla tavallaan taas tata paikkaa tulee aivan kamala ikava, kun tanne on kuitenkin kotiutunut suhteellisen hyvin.

Onko Suomessa viela talvi?

<3 Maria

4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

turusta löytyy lunta ja _pakkasta :----) hyvällä tuurilla täälä on se -15 et ...

Anonyymi kirjoitti...

väärinymmärretty on yhdyssana

Anonyymi kirjoitti...

Japani kuulostaa ihanalta paikalta *www* Haluan itsekkin sinne joskus! Jee.
Ja sulla on ihana blogi ! ♥

Suomessa on vielä talvi, jäätävän kylmää (ainakin täällä meilläpäin) *n* Mutta viikonlopuksi kai on luvattu muutamia + asteita

t. hullu tanssiva säänainen D:

Maria kirjoitti...

Toivottavasti vaarinymmarretty yhdyssana ymmarrettiin :D

Mut kuulostaapa kivalta palata Turkuun, pakkasta pakkasta, vaikkakin Tokiossa on nyt vesisadetta.

Ja Rikulle (oot selkeesti joku kaima, kun oma lempinimeni on Riku): Taa on aivan ihana paikka! Varmasti tulet viihtymaan, kunhan tanne paaset :)

Ja kiitos kommenteista, taa tytto jatkaa vesisateen katsomista.