tiistaina, tammikuuta 13

Materialismionnellisuus part 1

Saatte Japani-kuvia kahdessa osassa, koska yksinkertaisesti olen nyt eri osoitteessa kuin toinen muistikorttini enkä ole tänään jaksanut oikein tehdä mitään haastavaa - toisinsanoen hakea sitä. Pahemman laatuinen jetlag vaivaa edelleen ja silti vain jumitan koneella, enkä viitsi mennä nukkumaan.
Hassua kyllä, heräsin tänään 6.35 ja olin ihan paniikissia, että olen myöhässä. Selkeesti olen tottunut siihen, että Asakusabashissa heräsin puol seiskalta joka aamu ja jumisin sitten Suomessakin siihen puol seiskaan.

Mutta, tänään on vuorossa part one, eli ostoksia. Niitä kuvaan lisää, kunhan pesusta tulee osa vaatteista ja kengät sitten lykkään samaan syssyyn.

Ruskearuudullinen mekko, jossa on ihana röyhelöhelma ja pitkät hihat ja sitten tuollainen hörhelöinen aluspaita, missä roikkuu lumihiutaleita selän puolella. Molemmat on ostettu Harajukun Liz Lisalta. Hintaa oli jotain vähän päälle 10 000 jeniä muistaakseni.

Rose Fan Fanin paita Shibuya 109 alennusmyynneistä. Oli muuten aika heräteostos, koska nappasin tuon mukaani vain koska totesin, ettei mulla ole tarpeeksi mustia huppareita. Mutta ihan kiva tämä on farkkujen kanssa ainakin. Taisi maksaa suunnilleen 1900 jeniä.

Joku tosin randomin merkin paita-asia, jossa on tuollainen koulutyttöhelma asia ja kivat tupsupallot. Rakastuin tähän kun näin tämän Harajukussa ja oli ihan pakko ostaa. Olisikohan hintaa ollut se 2000 jeniä noin suunnilleen.

Supersöpöt shortsit, mitä näki sitten joka toisella tytöllä. Tai no, ne oli farkkukankaisia, mutta tykkäsin itse näistä enemmän. Eli Liz Lisa Tralalan shortsit, ostettu nämäkin Harajukusta. Hintaa oli 5000 jenin verran noin suunnilleen. Nää on aivan ihanat, rakastan näitä ;---; ♥

Samaa sarjaa kuin yllä olevat shortsit, mutta ostettu kyllä eri kierroksella. Tralalan hame siis ja Harajukun myymälästä. Hintaa oli... 4500 kai? en mä muista enää. Varmaan yksi suosikkivaatteistani tällä hetkellä, koska yksinkertaisesti tää hame on vaan suhteellisen täydellinen vaatekappale saappaiden kanssa.

Sit mun kulta. Vivienne Westwoodin laukku ♥ Hintaa oli kohtuuttoman paljon, mutta mä en voinut elää ilman tätä sen jälkeen, kun näin tämän siellä yhdellä hyllyllä. Ihana. Täydellinen. Unelmien laukku.

Koottujen korujen valikoima. Kaikki muut on ostettu Paris Kids nimisestä myymälästä Harajukusta, lukuunottamatta viimeistä, joka on Juicy Couturen kaulakoru.

Lisää rakkaita asioita ♥

Mun oma Kuromi! Oikeasti, etsin tällaista pientä pehmolelua ikuisuuden, enkä löytänyt, mut nyt mulla on tällainen ja olen ihan rakastunut tähän. Kuromi on hassu pieni kissa, mut se on oikeasti aivan ihana. Gloomy bear olis ollut toinen, mut en oikeen hallinnut niit ongintakoneita :'< Sitten salaiset aseet. Tuo purkki on Gel powder rajausmössöä, joka pysyy kuin permanent-tussi ja jälki on ihanan utuinen. Se maksoi joku 1200 jossain ihan randomissa paikassa ja oli pakko napata se mukaan vain testiksi, mutta rakastuin siihen ihan täysin. Sitten on Kanebon eyeliner, jota ei tietääkseni Suomesta edes saa - ei ainakaan 6 euron hintaan. Ja viimeisenä Shiseidon highlight puuteri, johon rakastuin myös. Sillä saa ihanasti ihon hohtamaan. ♥

Tsuru, eli Acerin miniläppäri siis, on mun drama queen ♥ Ihana masiina, joskin tosin... en oo ihan varma mitä teen sillä. Se oli vaan pakko saada.

Huomenna jatkuu, nyt menen nukkumaan taas!

♥ Maria

5 kommenttia :

kirjoitti...

Noi vivi-korut ;____; feikkejä luulisin (korjaa toki jos oon väärässä), mut aaa rakkaus silti.

ja kaikkee muutakin ihanaa oot näemmä ostanu. kelpais mullekin joku liz lisa....ja vivienne edelleen.

♥ äää

Anonyymi kirjoitti...

OHO, odotan innolla lisää ja läppäri, japanista? entäs takuut tms??

Maria kirjoitti...

ansku, muut on feikkejä npaitsi ne nappikorvikset ja niiden vieressä oleva kaulakoru, mis on niitä värillisiä kiviä :3

jaa läppäristä sen verran, että tää on ihan suomesta :3 japanissa näitä himoitsin, mut sit oli pieni sähköteknisiä ongelmia :__D oli siis pakko odottaa et pääsi takaisin kotimaahan ja kävin sit tänään hakemassa tämän

Anonyymi kirjoitti...

hah, tuo vivienne westwoodin laukku ei ole aito, toisin kuin käsitykseni mukaan taidat tuossa väittää.
enkä kommentoi anonyyminä ilkeyttäni, en vain ole rekisteröitynyt bloggeriin.

Maria kirjoitti...

Ikävä sanoa tämä, mutta laukku on aivan aito, ostettu Vivienneä myyvästä liikkeestä, joten ei ole minkäänlaista mahdollisuutta, että se olisi feikki. Kultaseni - feikkilaukkuja ei myydä merkkiliikkeissä likemmäs 400 euron hintaan, joten turha avautua asiasta, josta et tiedä mitään. Ok?