keskiviikkona, marraskuuta 19

Diamonds are the girls best friend

No niin, mua pyydettiin esittelemään korurasiani sisältö, joten päätin tehdä sen nyt. Voin varoittaa, etten tosiaan omista suurtakaan määrää koruja + suurin osa on kimaltavia, koska olen hulluna hopeisiin ja vaaleanpunaisiin strasseihin sekä hopeakoruihin ja suuriin kaulakoruihin, mutta:

Korvakoruja, joista puuttuvat isot, roikkuvat Vivienne Westwoodit, sillä dementiassani unohdin ne, mutta kaikki kolmet ovat Friis & Co.lta. Eniten pidän noita keskimmäisiä pinkkejä. Korvakoruja on siksi vähän, että vaikka omistan sen 9 reikää, niin suurin osa rei'istä on venynyt + yksi on venytetty, joten tavalliset korut ei oikein tahdo sopia niihin.
















Friis & Co.n tähtikruunu kaulakoru, jonka sain ystävänpäivälahjaksi tänä vuonna. Varmaan rakkain kaulakoruni kaikista ja pidetyinkin heti Viviennen jälkeen.
















Princess kaulakoru Stockan lastenosastolta joskus vuonna nakki ja papu. Se on vain niin soma, että tykkään siitä sen takia. Se vaan on vähän kärsinyt käytössä, mutta kiva se on edelleen.















H&M'n kasettikaulakoru, joka oli joskus pakko saada, mutta joka jostain syystä (aika varmaan siitä, että se on kullanvärinen) on jäänyt käyttämättä, vaikka se niin ihana onkin.















Hello Kitty ja nimilaatta from... niinpä. Se on pieni ja söpö, tykkään siitä aikas paljon. ♥















Sitten vielä yksi H&M'n tähtikaulakoru vuodelta nakki ja papu, mutta tykkään tästä. Se on söpö.














Vivienne, my love ♥


















Silleen vihaan rannekoruja, kun en osaa kulkea ne kädessä, joten niitä on kertynyt melkoisen vähä. Rakkain on tuo Hello Kitty korukello, jota sentään käytän melkeinpä joka päivä, muut sitten ovat randomeja ja pidän niitä, kun sille tuulelle vain satun. Noiden lisäksi on olemassa vielä muutamia
rannerenkaita, joita nyt ei löynyt mistään (miten yllättävää)















Se korukello <3 Sain sen viime jouluna lahjaksi isältä, kun oikein kerjäsin ja nätisti pyysin. Se on ihana, rakastan tuota kelloa ihan äärettömän paljon, vaikka yleensä en juurikaan perusta rannekoruista, koska ne tuntuu aina olevan enemmän kuin paljon tiellä. Mutta... tuolla on tunnearvoa ja se on soma.












































Sormukset, joita ei tosiaan ole kuin tuo neljä kappaletta, ensimmäinen on Glitteristä ja kulunut käytössä aika kaameaksi. Toinen on Espritin hopeasormus, kolmas Gina Tricotista ja neljän Kalevalan sormus.











Kaikki randomit kaulakorut, joiden alkuperä on todella tuntematon. Mutta... niitä on paljon :_D

1 kommentti :

Anonyymi kirjoitti...

voi vitsi, hieman on hienoja
<3___<3