maanantaina, lokakuuta 27

Millainen olen?

LJ'ssä sain haasteen, jonka teen kuitenkin mieluummin tänne, joten siis:

Millainen minä olen?

1. matkustaessani:

Määrätietoinen ja stressaava siihen asti, kunnes pääsen paikan päälle ja rupean irrottelemaan. Olen se, joka haluaa tehdä kaiken itse, jotta se sitten varmasti on tehty niin kuin minä suunnittelin - tästä hyvänä esimerkkinä lentoliput Japaniin, jotka hain kaatosateessa elokuussa, koska olin päättänyt, että haen ne sinä päivänä.
Luen matkaesitteitä ja muiden kokemuksia tuskissani ja saan kauhuskenaarioita siitä, mikä VOI mennä pieleen. Pakkaan kamat kymmeneen kertaan, tarkistan rahat, liput, passin ja kortit moneen kertaan ja yleensä vielä sinä edellisenä yönä ennen lähtöä, koska muuten panikoin, että unohdin jotain. Hektinen Kreikan retki kesältä tosin todistaa sen, että vaikka mulla oli kyypakkauksesta lähtien kaikki mukana, niin särkylääkkeet oli kotona Suomessa. :D

Eniveis, kun sitten pääsen paikalle ja jos hommat ei suju, niin suutun kovin helpolla ja tiuskin, eli tuolta kannalta en ole ihan niin kiva matkakumppani - varsinkaan jos mulla on jetlag. Olen kuitenkin aina se, joka ottaa kartan esiin ja etsii hotellin sieltä, koska mulla on jopa hyvä suuntavaisto.
Mutta sitten matkalla itse olen se, joka haluaa tutustua kaikkeen ja tehdä kaikenlaista! Shoppailu ja kulttuuri ovat ne ihanimmat asiat kun ulkomaille lähdetään ja yleensä mä haluan viettää koko päivän ulkona kävelemässä ja tutkiessa paikkoja. Lisäksi tykkään kierrellä eri ravintoloissa (Kreikassa söin viitenä iltana moussakaa vain tietääkseni, mikä rafla teki parasta)
Eli periaatteessa olen ihan okei matkakumppani, mulla on survival pack, hermot ja suuntavaisto - sekä korkea alkoholinsietokynnys! Enkä edes vetele perseitä olalle lomalla yleensä, koska olen tosi huono juomaan muutenkin... eli siis sanoisinko, että kyllä mä ainakin uskaltaisin lähteä itseni kanssa ulkomaille.

2. kotona:

Lagaan. Yleensä olen koneella tai luen, joskus kirjoitan ja joskus siivoan vaatekaappeja ja teen inventaarioita sen sisällöstä. Toisinaan soitan kitaraa. Olen huono olemaan paikallani, joten loputon himailu ei minulle oikeastaan juurikaan sovi. Se on kivaa välillä, mutta parin päivän jälkeen se alkaa kyllästyttämään ihan kympillä.
Lisäksi kotona mä pukeudun aina tosi kamalasti, mulla on juuri ne ikivanhat colleget ja huppari ja hiukset ponnarilla. :)

3. rakastuneena:

Samanlainen kuin muutenkin, en ole sen positiivisempi tai negatiivisempi - voi olla, etten suutu niin helpolla kuin yleensä, mut muuten olen aika samanlainen. Olen perusluonteeltani söpöilijä ja nauran paljon, joten ei se asia oikeastaan muutu mitenkään, olinpa sitten rakastunut tai en.

4. romanttisena:

En ole juurikaan romanttinen, joskus toki on hirveän kivaa olla kauhean klisee. Esimerkiksi tulee yksi ystävänpäivä mieleen, jolloin olin tosi klisee ja kokkasin sekä vuokrasin kliseisen ällösöpöleffan. Mutta tuohon oikeastaan jää mun romanttisuuteni, olen enemmän söpöilijä, en niinkään romantikko.

5. huonoimmillasi:

Kamala. Mä olen usein hunolla tuulella ja olen silloin miss bitch no 1. Huudan, kiukuttelen, tiuskin, olen kaikessa oikeassa ja jyrään muiden mielipiteet vain, koska mua sattuu vituttamaan aivan hemmetisti. Suutun helpolla pienistä asioista, mutta yleensä näitä oikein kamalia päiviä on vain kerran viikossa - tosin sekin on ihan tarpeeksi, koska silloin vitutan sekä itseäni että muita.
Lisäksi osaan olla aika drama queen huonolla päällä ollessani ja otan asiat itseeni, mitä en todella normaalisti tee.

6. potiessasi huonoa omaatuntoa:

Mä poden sitä harvoin. Oikeastaan en juuri koskaan, koska olen sitä ärsyttävää ihmistyyppiä, joka myöntää itselleen olevansa väärässä, muttei muille. Mutta kuitenkin otan vastuun tekemisistäni, joten harvemmin sitä huonoa omatuntoa tulee podettua.

7. intohimoisena:

. . . mä en osaa olla intohimoinen! Se on muuten ihan totta, koska koen, etten ole koskaan ollut varsinaisesti intohimoinen - olipa asia sitten mikä hyvänsä. Mä innostun, mutten juurikaan ole intohimoinen. Kerron sitten kun tiedän siis. :)


Jollet ole tätä haastetta tehnyt, ota tästä~

Ei kommentteja :